Verkot voidaan käyttötarkoituksensa perusteella jakaa ryhmiin seuraavasti. Pohjaverkot ovat pohjaan laskettavia pyydyksiä, joiden yläpaulan noste on alapaulan painoa pienempi. Pohjaverkoilla kalastetaan monia lajeja, jotka määrittelevät verkon mitat ja pyyntitavan.

Välivesiverkot on valmistettu niin, että pyydys voidaan upottaa haluttuun syvyyteen kannatusten avulla. Verkon yläpaulan kannatus on tavallisesti yhtä suuri kuin alapaulan paino, jolla verkko saadaan pysymään suorassa ja syvyys säädetyksi lisäpainon ja kannatuksen avulla.

Pintaverkoissa on yläpaula niin kantava, että verkko pysyy kokonaan pinnassa. Alapaulan painaa vain sen verran, mikä tarvitaan pitämään liina halutulla kireydellä.

Näiden perustyyppien lisäksi on kalastajilla käytössään useita verkkomalleja, joiden käyttö rajoittuu usein miten vain yhteen pyyntimuotoon. Näitä ovat mm.pesäverkot, jotka ovat tavallisesti pinnasta pohjaan ulottuvia. Riimuverkoissa on tavallisen liinan lisäksi kudottu joko toiselle tai molemmin puolin harvalla silmällä verkko, joka on varsinaista kalastavaa liinaa huomattavasti matalampi.

Pintaverkot

Pintaverkkojen tarkoituksena on kyetä kalastamaan pinnassa tai sen läheisyydessä liikkuvaa kalaa, mikä käytännössä tarkoittaa joko vaeltavia tai öisin pintaan nousevia lajeja.

Verkko rakennetaan niin, että se kaikissa olosuhteissa pysyy pinnalla eli sen yläpaula kantaa huomattavasti alapaulan painoa enemmän. Pintaverkkojen tavallisimmat käyttösovellutukset ovat vaeltavan siian ja lohen ajoverkkokalastus. Sama periaate oli käytössä myös silakan verkkokalastuksessa aiemmin tällä vuosisadalla.

Pintaverkot ovat tavallisesti pohjaverkkoja harvempia silakkaverkkoja lukuun ottamatta. Lohiverkkojen silmäkooksi laki määrittelee 157 mm eli solmuväli on tällöin noin 80 mm.

Siikaverkkojen harvuus vaihtelee paikkakunnan ja vuodenajan mukaan 45 mm:stä 60 mm:in. Lohiverkot valmistetaan kierretystä monofiilista tai lankanailonista ja siikaverkot tavallisimmin monofiilista, jonka vahvuus on 0,17 - 0,20 mm.

Kalastajilla on käytössään monia vain yhteen pyynti­muotoon valmistettuja verkkoja. Lohen ajoverkot ja turskaverkot tyypillisesti pyydyksiä, jotka eivät käytännössä sovellu muuhun kuin ko. käyttöön.

Verkon liina

Verkon osien, liinan, paulojen, mahdollisten kohojen ja lisävarusteiden on sovelluttava yhteen, jotta verkko toimisi kokonaisuutena halutulla tavalla. Kulunut sanonta ketjun heikosta lenkistä pitää paikkansa myös verkkojen kohdalla.

Liinan ominaisuudet ovat kalastavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Syvyys, pituus ja solmuväli määräytyvät yksiselitteisesti pyyntitavoitteen ja tavan mukaan, mutta langan vahvuus, väri ja laatu ovat jo vaikeammin määriteltävissä.

Yhtä paljon vaihtoehtoja on alan liikkeissä tarjolla verkon mitta- kuin lankavaihtoehdoiksikin. Liinojen syvyydet alkavat noin 1 m:stä ulottuen 15 m:in. Syvemmänkin saa aikaan erikoistilauksesta tai kutomalla kaksi liinaa yhteen. Sama pätee verkon pituuteen, jonka perusluku 60 m kerrotaan kahdella tai kolmella, mikä tarkoittaa noin puolta tuosta mitasta olevaa paulamittaa. 180 m pitkä liina, 90 m:n verkko riittää useimpaan käyttöön.

Silmäkokoja on tarjolla 16 mm:stä aina noin 300 mm:in saakka. Lain sallima pienin silmä silakan, kilohailin, muikun ja kuoreen pyynnissä meressä on 16 mm eli solmu­väli on noin 10 mm. Särjen ja ahvenen pyyntiin käytetyin solmuväli on 30 - 40 mm, mikä on karisiiallekin sopiva. Täysimittaista kuhaa ja haukea saa 45 - 60 mm verkosta samoin kuin isoa siikaa. Tuskalle yleisin koko on 55 - 80 mm. Meritaimenen ja lohen pyyntiin soveltuva verkko täytyy olla silmältään 157 mm eli 80 mm solmuväliltään. Lahnalle ja isolle lohelle tehdään todella harvoja 100 - 150 mm pyydyksiä.

Lanka, josta liina kudotaan, vaikuttaa monin tavoin kalastavuuteen. Liian heikko tai liian vahva lanka heikentää mahdollisuuksia toivotusta saaliista. Langan pehmeys ja väri ovat myös seikkoja, jotka mietityttävät varsinkin ammattikalastajia.

Tavallisin verkoissa käytetty lankamateriaali on nykyisin polyamidi eli nailon, joka on väriltään vaalean harmaa. Tätä monofiiliksi kutsuttua lankaa voidaan käyttää yksinään, jolloin sen vahvuus on 0,12 - 0,50 mm, tai monta lankaa yhteen kiertämällä, jolloin lankaa nimitetään monikuitumonofiiliksi tai monotwineksi. Merkinnät ovat esimerkiksi seuraavanlaiset: 0,10 x

4 x 15mm x 6 m x 60 m, jossa 0,10 on yhden säikeen vahvuus, 4 niiden lukumäärä, 15 mm solmuväli, 6 m syvyys ja 60 m pituus eli valmiin verkon mitta on noin 30 m. Kierretyn langan säikeen vahvuudet ja lukumäärää vaihtelee silmäkoon mukaan. Nailonlanka voidaan värjätä ja vihreitä sekä muitakin harmaasta erottuvia sävyjä käytetään.

Langan värillä ja laadulla, lähinnä sen vetolujuudella ja pehmeydellä, on oma merkityksensä huipputehokkuuteen pyrittäessä. Useat verkkotehtaat, suomalaisetkin, ovat siirtymässä japanilaisiin ja kiinalaisiin lankoihin, jotka ovat joustavia ja pehmeitä. Joustavuus vähentää katkeamisia ja pehmeys parantaa kalastavuutta ainakin varovaisten kalalajien, kuten siian kohdalla. Aina ei pehmeys ole etu, sillä silakkaverkon lanka on erittäin jäykkää verrattuna muihin. Kiertämällä useita ohuita monofiililankoja yhteen, saadaan aikaan pehmeä, mutta vetolujuudeltaan erinomainen lanka.

Liinan väri ei vaikuta kalastavuuteen sameissa vesissä, mutta mitä kirkkaampi vesi on, joitain eroja voidaan havaita. Mahdollisimman lähellä veden väriä oleva lanka on tietenkin näkymättömin. Eriasteisia vihreän ja sinisen sävyjä pidetään perinteistä harmaata parempana vaihtoehtona, mutta ero tuskin on kovinkaan suuri joitain äärimmäistapauksia lukuun ottamatta. Erilaisia sateenkaaren värein soinnutettuja, punaisia, mustia jne. liinoja on saatavilla, joista jokainen kalastaja valitsee mieltymystensä mukaan omansa.

Yksi- ja monisäikeisen monofiilin lisäksi kudotaan verkkoja myös nk. lankanailonista ja kierretystä polyeteenistä. Lankanailon on kierretty ohuista nailonsäikeistä, ja sen vahvuutta ilmaistaan monella numerointijärjestelmällä, yleisimmin Denier-luvulla, mikä ilmaisee 9 000 m:n mittaisen langan painoa grammoina. SI - järjestelmän Tex - mittayksikkö tulee korvaamaan Denier - numeroinnin. Tex = den : 9. Liinan tuoteselosteessa merkintä 140/3 tarkoittaa seuraavaa : 140 on yhden langan suhteellisen painon ja 3 on yhteen kierrettyjen lankojen lukumäärää. Lankanailonin käyttö on nykyisin vähäistä, mutta aiemmin se oli yleinen valmistusmateriaali, koska se oli kestävää ja siihen tehdyt solmut pitivät hyvin.

Kierretystä polyeteenistä, joka on tuota tuttua, kovaa punaista, 1,5 - 2 mm vahvaa narua, kudotaan myös verkkoja. Tällaista verkkoa ei kuitenkaan käytetä kalastamaan silmällä vaan johtimena eli aitaverkkona. On todettu, että kirkas punainen on hyvä este varsinkin lohikaloille, ja aitojen silmäkoko voi olla hyvinkin suuri, jopa 1000 mm. Polyeteeni on myös kestävää eikä se likaannu yhtä helposti kuin muut materiaa­lit.

Kaikkien liinojen, olivatpa ne mistä langasta tahansa, tärkeää käytännön seikka on solmujen pitävyys. Kun esimerkiksi monofiililangasta kudotaan liinaa, tekevät parhaat koneet lankaan kaksoissolmun, jopa kolmoissolmun, joka pitää kaikkiin suuntiin. Kun liina on kudottu, kuumennetaan se vesihöyryssä ja venytetään niin, että solmut kiristyvät. Jos kiristys, kuumennus ja solmut teko tapahtuu puutteellisesti, on seurauksena lankojen liukuminen ja silmämuodon muuttuminen, mikä haittaa sekä kalastavuutta että verkon korjausta huomattavasti. Kaikilla tunnetuilla verkkotehtailla on laadunvalvonta ja tekniikka jo niin korkealla tasolla, että vain harvoin kyseistä vahinkoa pääsee tapahtumaan.